Asukkaat tarinoivat

3. maalis, 2021

Tutustuin innolla yllättäin löytämiini kotisivuihinne. Paljon lapsuusmuistoja tuli mieleen.

Muutimme 9. kerrokseen v. 1956 Helsingistä isäni DI Pertti Karjalaisen työn mukana. Hän oli Oy Shell Ab:n palveluksessa Tampereella vv. 1956-1964. Asunto taisi olla työsuhdesellainen. Hissistä oikealle päätyasunto. Olin tuolloin 3-4 -vuotias, joten asunnosta en paljon muista, ehkä parhaiten keittiön ja lastenhuoneen sekä sen, että riemuissani herätin vanhempani eräänä aamuna tajuttuani, että osaan sanoa R! "Kettu juoksi yli järrrven" raikasi unisten vanhempieni korviin.

Kävin lastentarhassa parin korttelin päässä, ja talossa asunut Eva v. Wendt oli siellä lastentarhan johtajana (muistaakseni). Varsin pian muutimme Takahuhtiin ja sieltä edelleen Hämeenpuistoon, ja aloitin koulutieni Amurin kansakoulussa v. 1959. V. 1960 muutimme takaisin torniin, nyt 8. kerrokseen, hissistä vasemmalle. Tämän asunnon muistan erittäin hyvin, ja koko talo tuli varsin tutuksi seuraavan 4 vuoden aikana.

Alapuolellamme asuivat ruotsinkieliset Wilkmanit, isä kemistinä pienteollisuustalossa olevassa lääketehtaassa, äiti muistaakseni farmaseutti, tyttäret Bettan ja Bitte, joiden kanssa vietimme paljon aikaa. Pienteollisuustalossa toimi alkuun myös Amerplast, jonka teknillisenä johtajana äitini DI Loa Karjalainen toimi takaisin Helsinkiin muuttoomme asti.

Estolat muistan hyvin, tyttäristä Marja on jatkanut isänsä viitoittamaa tietä korvalääkärinä ja hoitaa vielä eläkkeelle jäätyäänkin tinnituspotilaita. Myös Oksaset muistan.

Suomiset olivat perheystäviämme, isoveljeni Askon kaverina Ykä, siskoni Tuulan ikätoveri Hantta ja minua 4 kk nuorempi Satu, joka tosin tunsi vetoa isosiskooni minun sijastani. Riikan kanssa ei leikitty, kun hän oli niin pieni. Samilla oli musta amerikanrauta Willys, jonkarekisteri numerooli HS-1(tietysti!).

Teimme kaikenlaisia kolttosia, tosin nykypäivän mittapuulla aika viattomia. Temppuilimme matontamppaustelineillä, soittelimme talonmiehen ovikelloa ja juoksimme rouvaa karkuun. Hissillä ajelu oli lapsilta kielletty ja siis suurta huvia. Ilvespuiston karuselliin jäi kielestäni pakkasella pala. Opin kerrasta.

Tornin Herkku! Ihanat myyjät, joita kävin vielä aikuisenakin joskus tapaamassa. Pantterisalmiakki maksoi 20 p. Siihen taisivatkin vähäiset viikkorahani huveta.

Schreckin setää pelkäsimme, koska hän häiriintyi mekastuksestamme ja oli ankaran näköinen.

Sitten syksyllä 1964 muutimme, taas isän työn perässä, takaisin Helsinkiin. Kaverit jäivät ja etääntyivät.

Kaikki nämä hienot muistot - ja paljon muutakin - tulivat mieleeni törmätessäni sattumalta hienoon kotisivustoonne. Olen etuoikeutettu päästyäni osaksi hienon talon tarinaa.

Terveisin, ja hyvää jatkoa tornille ja sen asukkaille toivottaen,

Kaija-Stiina Paloheimo s. Karjalainen
Inkoo